Путь истории государственности Литвы L`existence de l`État

реклама
Liettuan itsenäistymisen historia
VILNIAUS TURIZMO INFORMACIJOS CENTRAS /
VILNIUS TOURIST INFORMATION CENTRE
Pagrindinis biuras / Main Office,
Vilniaus 22, LT–01119 Vilnius
Tel. +370 5 262 9660
Faks. / Fax +370 5 262 8169
El. paštas / E-mail tic@vilnius.lt
Didžioji 31,
(Vilniaus rotušė) / (Town Hall)
Tel. +370 5 262 6470
Alkaen Liettuan nimen ensimmäisestä maininnasta
tuhat vuotta sitten valtiomme on kokenut mutkikkaan perustamisen ajanjakson. Vilnan kuuluja paikkoja kiertäen
voi itsenäistymisen historiaa opiskella ”luonnossa”.
1. Parlamenttitalo (Gedimino pr. 53) ja Itsenäisyyden aukio
Parlamenttitalo on Liettuan kansan neuvostomiehityksen vastustamisen symboli. Maaliskuun 11. päivänä 1990 parlamentissa julkaistiin säädös ”Liettuan
itsenäisen valtion uudelleen perustamisesta”. Tammikuun 13. päivänä 1991 neuvostoarmeijan pyrkimystä
vallata parlamentti puolustivat kymmenet tuhannet
ihmiset. Tästä tapahtumasta muistuttavat barrikadien
jäännökset ja muistomerkit.
Geležinkelio 16,
(Geležinkelio stotis) / (Railway Station)
Tel. +370 5 269 2091
Šventaragio 2,
(Informacijos paviljonas Katedros aikštėje) / (Info Pavilion in Cathedral
Square)
Darbo laikas / Working hours:
I–VII 9.00–18.00
Rodūnios kelias 2,
(Vilniaus oro uostas) / (Vilnius Airport)
Tel. +370 5 230 6841
Darbo laikas / Working hours:
I–VII 9.00–21.00
www.vilnius-tourism.lt
www.vilnius-events.lt
www.vilnius-convention.lt
Vilniaus turizmo informacijos centras neprisiima atsakomybės dėl spausdinimo klaidų ar
neatitikimų, atsiradusių kintant informacijai / Vilnius Tourist Information Centre accepts
no responsibility for changes, typesetting or printing errors.
Pirmą kartą leidiniai parengti 2008 m. įgyvendinant projektą „Naujos turizmo galimybės
Vilniaus mieste“, finansuojamą ES struktūrinių fondų lėšomis.
For the first time the publication was prepared in 2008, while implementing the project
“New Tourism Opportunities in the City of Vilnius”, funded by EU Structural Funds.
2. Gediminasin valtakatu
1800-luvun
puolivälissä,
Pietarin–Varsovanrautatien oikaisemisen jälkeen, Vilna alkoi kehittyä
nopeasti. Lähelle vanhaa kaupunkia kasvoivat uudet
teollisuus-, kauppa- ja asuinkorttelit. Kaupungin uusi,
suoristettu pääkatu oli nimeltään Georgijaus prospektas (suom. Pyhän Yrjön valtakatu). Vallan vaihtumisen
myötä vaihtui myös pääkadun nimi. Myöhemmin se
nimettiin A. Mickiewiczin, Stalinin ja Leninin mukaan,
ja vuonna 1989 se sai nimekseen Gedimino prospektas (Gediminasin valtakatu). Valtakadun varrelle
rakennettiin 1800–1900-luvuilla rakennuksia, joihin
on nykyisin perustettu valtion- ja muun julkishallinnon
toimitiloja, kaupan alan sekä ravitsemistoiminnan yrityksiä. Gediminasin valtakatu yhdistää kaupungin historiallisen keskustan – Katedraaliaukion – (Katedros
aikštė) parlamenttitalon kanssa.
3. Lukiškės-aukio
Lukiškėsin esikaupunkiin muodostui Toriaukio
(Turgaus aikštė), jolla järjestettiin myös kuuluisat
Kasimirin markkinat. Lukiškėsin aukio sai sijansa valtiollisessa historiassa vuonna 1863 tsaarin yksinvaltaa
vastaan tehdyn kansannousun tukahduttamisen johdosta. Täällä pantiin toimeen kuolemanrangaistukset
kapinan johtajille. Sotien välisenä aikana pystytettiin
kirjoituksella ”1863” varustettu muistolaatta muistuttamaan Molempien Kansojen (s.o. Liettuan ja Puolan)
tasavallan ihmisten vapaussodasta pyrkimyksenä
palauttaa valtion itsenäisyys
4. Oikeustalo (Gedimino pr. 40), Kansanmurhan
uhrien museo (Aukų g. 2A)
Museon puh. +370 5 249 6264, aukioloajat: ke–la
10.00–18.00, su 10.00–17.00
Tässä rakennuksessa sijaitsivat Lääninoikeuden ja
natsiaikoihin Gestapon toimitilat. Neuvostomiehityksen vuosina täällä oli KGB:n tilat, joissa säilytettiin,
kidutettiin ja tapettiin Liettuan itsenäisyyden puolesta
taistelijoita. Nykyisin talossa toimii Kansanmurhan
uhrien museo. Rakennuksen julkisivuun on hakattu
kuolleiden vastarintataistelijoiden nimet, ja sen viereen on pystytetty muistomerkki: luonnonkivistä tehty
pyramidi. Rakennuksen kellarikerroksessa on jäljellä
sisäinen vankila – tutkintaeristyssellit, jossa vuoden
1940 syksystä aina vuoteen 1987 pidettiin vankeina
miehitysvaltaa vastustaneita Liettuan asukkaita. Kävijät voivat tutustua täällä erilaisiin näyttelyihin, jotka
kuvaavat Liettuan vastarintaliikkeen historiaa.
5. V. Kudirkan muistomerkki (V. Kudirkos a.)
Pääkaupungin keskustassa olevalle aukiolle
on pystytetty muistomerkki Liettuan kansan
herättäjälle, kirjailijalle, lehtimiehelle, säveltäjälle
ja lääkärille, Liettuan kansallishymnin kirjoittajalle
tri Vincas Kudirkalle (1858–1899) (kuvanveistäjä
A. Sakalauskas). Liettuankielisen kirjallisuuden
painamiskiellon ajanjaksolla (1864–1904) ulkomailla
julkaistussa ja Liettuassa salaa levitetyssä
sanomalehdessä Varpas (suom. Kello) painettiin
Liettuan ”Kansallislaulu” nuotteineen uudelleen
vuonna 1898. Tästä isänmaallisesta runosta tuli
Liettuan valtion kansallislaulu vuonna 1919. Kun
itsenäisyys palautettiin, V. Kudirkan ”Tautiška giesmė”
tuli taas Liettuan kansallislauluksi.
6. Sąjūdis-liikkeen toimipaikka (Gedimino pr. 1)
Tämän liikkeen todellisena alkuna pidetään
yleensä kansanrintama Sąjūdisin aloiteryhmän,
jonka muodostivat 35 tunnettua Liettuan tiede- ja
taidevaikuttajaa, perustamista 3. kesäkuuta 1988.
Liettuan Sąjūdisin toimipaikkaan on rakennettu
näyttely. Juuri Liettuan Sąjūdis teki aloitteen kolmelle
Baltian maalle tärkeästä mielenosoituksesta, Baltian
tiestä. Liettuan, Latvian ja Viron asukkaat muodostivat
toisiaan käsistä pitäen elävän 595 km pitkän ketjun
Baltian valtioiden halki, erottaen ne siten symbolisesti
Neuvostoliitosta ja ilmaisten tahtonsa olla vapaita.
Baltian tie on otettu Guinnesin ennätysten kirjaan
maailman pisimpänä ihmisketjuna.
7. Kuningas Mindaugasin muistomerkki
(Arsenalo g.)
Mindaugas, joka 1200-luvulla yhdisti Liettuan maat
ja pyrki avaamaan tiet Eurooppaan, otti vastaan kristinuskon kasteen, ja hänet kruunattiin Liettuan kuninkaaksi. Vietettäessä Mindaugasin kruunauspäivän
750- vuotisjuhlaa (6. heinäkuuta 2003) paljastettiin
Kuningas Mindaugasin muistomerkki (kuvanveistäjä
R. Midvikis). Graniitista hakattu kolme ja puoli metriä
korkea kuningas on kuvattu istumassa valtaistuimella
pidellen kuninkaan tunnusmerkkejä – valtikkaa ja ristillä varustettua palloa. Muistomerkin jalustaa kiertää
Aurinkokalenteri, johon on merkitty tärkeimmät pakanalliset ja kristilliset juhlat.
8. Puolustusministeriö (Totorių g. 25/3)
Palatsi rakennettiin 1800-luvun lopulla puretun
entisen jesuiittaluostarin, jota rakennettiin vuosina
1602–1604, talousrakennusten paikalle. Nykyisin täällä sijaitsee Puolustusministeriö. Rakennuksessa on
jäljellä paljon alkuperäisiä luostarirakennuksen tiloja ja
eri aikakausien arkkitehtonisia elementtejä. Yhdestä
rakennuksen tiloista voi nähdä kappaleen Vilnan kaupungin puolustusmuuria. Ministeriötä vastapäätä on
vastarintapartisaanien kenraalin, jota usein kutsutaan
”neljänneksi presidentiks”, Jonas Žemaitisin rintakuva
(kuvanveistäjä G. Lukošaitis).
9. Presidentinlinna (S. Daukanto a. 3)
Tämä on myöhäisklassisistinen palatsi, jolla
on ylväs historia. Jo 1300-luvulla se on mainittu
Goštautasin aatelissuvun asuntona. Vuonna 1543
palatsi joutui Vilnaan piispojen haltuun. Viimeisen
Molempien Kansojen Tasavallan (Puola-Liettuan)
jaon jälkeen, jolloin suuri osa Liettuasta joutui tsaarin
Venäjän hallintaan, piispat karkotettiin, ja palatsista
tuli kenraalikuvernöörin residenssi. Sinne majoitettiin
myös Liettuan kuuluisimmat vieraat: Ranskan tuleva
kuningas Ludvig XVIII, Venäjän tsaari Aleksanteri I ja
Ranskan keisari Napoleon. 1800-luvun alkupuoliskolla palatsi rakennettiin uudelleen Pietarin keisarillisen
arkkitehdin V. Stasovin hahmotelman pohjalta myöhäisklassistisen tyylin mukaisesti. Vuodesta 1997
lähtien palatsi on ollut muutettuna presidentin virkaasunnoksi.
10. Allekirjoittajien talo (Pilies g. 26)
Puh. +370 5 231 4437, aukioloajat: ti–la 10.00–17.00
Tässä rakennuksessa kokoontui vuosina 1917–
1918 Liettuan Neuvosto. Vuonna 1918 helmikuun
16. päivänä täällä allekirjoitettiin Liettuan itsenäisyysjulistus. Tämän tärkeän tapahtuman muistoksi on
tehty muistohuone, jossa on näytteillä allekirjoittajien,
joista myöhemmin tuli diplomaatteja, erilaisia esineitä.
Vuonna 2003 täällä avattiin tri Jonas Basanavičiusin
muistohuone. Allekirjoittajien talon näyttely tutustuttaa
kävijät 1900-luvun alun kansallisen heräämisen ja
vuoden 1918 modernin Liettuan valtion perustamisen
historiaan.
11. Filharmonia (Aušros Vartų g. 5)
Tässä rakennuksessa kokoontui 4.–5. joulukuuta
1905 Vilnan Suuri parlamentti, jossa muotoiltiin Liettuan kansallisen heräämisen päämäärät – tsaarin hallinnolle toimitettu autonomiavaatimus ja vuonna 1918
perustettu Liettuan valtio. Alun perin se on entinen
Kaupungintalo, joka on rakennettu vuonna 1902. Nykyään Liettuan kansallinen filharmonia on kuulu täällä
säännöllisesti pidettävistä erilaisista konserteista ja
musiikkitilaisuuksista.
12. Televisiotorni (Sausio 13-osios g. 10)
Vilnan televisiotorni ei ole ainoastaan vaikuttava
rakennelma (korkeus 326 m), vaan myös Liettuan
kansan vapauden ja itsenäisyyden symboli, joka
muistuttaa Liettuaa ja koko maailmaa historiallisista
vuoden 1991 tammikuun 13. päivän tapahtumista, jolloin neuvostosotilaiden vallatessa Vilnan televisiotornia kuoli liettualaisia isänmaanystäviä. Vuonna 2005
televisiotornin juurella paljastettiin Liettuan vapauden
puolustajien muistoksi muistomerkki Uhraus (kuvanveistäjä D. Bražiūnas). Heidän surmapaikkojensa
merkkinä ovat myös pienehköt graniittiobeliskit.
13. Rasų hautausmaa (Rasų g. 32)
Tämä on poikkeuksellinen hautausmaa niin Vilnan
kaupungille kuin Liettuan valtiollekin. Tänne on
haudattu niin Liettuan kansan patriarkaksi kutsuttu
Jonas Basanavičius. Kuuluisimmat tiedemiehet,
taiteilijat ja säveltäjät (kuten esimerkiksi M. K.
Čiurlionis) ovat myös löytäneet täältä rauhan.
14. Antakalnisin hautausmaa (Karių kapų g. 11)
Tämä on Liettuan tasavallan pantheon. Hautausmaa
on eri aikakausien taide- ja tiedehenkilöiden
lepopaikka. Täällä lepäävät itsenäisyyden puolustajat,
jotka kuolivat vuoden 1991 tammikuun 13. päivän
tapahtumien aikana, ja rajavartijat, jotka surmattiin
Medininkaissa 31. heinäkuuta 1991. Heitä kunnioittaa
kuvanveistäjä S. Kuzman muistomerkki ”Pieta”.
Percorso lungo i luoghi simbolo
dello stato lituano
Da quando mille anni fa’ venne menzionato per la
prima volta il nome della Lituania il stato ha vissuto un
periodo di creazione complicato. Percorrendo i luoghi
più noti per la storia dello stato si impara “dal vivo”.
1. Il parlamento (via Gedimino nr. 53) e la piazza
dell’Indipendenza
Il parlamento è il simbolo di resistenza del popolo
lituano contro l’occupazione sovietica. L’11 marzo
1990 dentro il parlamento è stato proclamato l’atto “Per
la ricostituzione dello stato di Lituania indipendente”.
Il 13 gennaio 1991 il tentativo dell’esercito sovietico di
riprendere il parlamento è stato fermato da migliaia
di persone. Il luogo di ricordo di questo avvenimento
sono i resti delle barricate e i segni monumentali.
2. Il corso di Gediminas
A metà del XIX sec. con il completamento della
ferrovia San Pietroburgo – Varsavia, Vilnius iniziò a
svilupparsi rapidamente. Accanto alla città vecchia
sorsero nuovi quartieri residenziali, commerciali e
industriali. Fu realizzata una nuova via nel centro
della città: la prospettiva Georgijaus. Con il succedersi
dei governanti, si alternarono anche i nomi attribuiti
alla prospettiva. Questa assunse nel corso degli anni
a venire i nomi di A. Mickevič, Stalin, Lenin per poi
divenire nel 1989 la prospettiva Gedimino. Lungo
la prospettiva sorgono edifici del XIX-XX sec. dove
hanno ora sede alcuni istituti statali ed uffici pubblici
oltre a ditte commerciali ed alimentari. La prospettiva
Gedimino collega il centro storico della città, la piazza
delle cattedrale, con il palazzo del parlamento.
3. La piazza di Lukiškių
Nel sobborgo di Lukiškės fu creata la piazza del
mercato nella quale aveva luogo la popolare Fiera di
Casimiro. Piazza Lukiškių entrò a far parte della storia
della nazione nel 1863 durante il dominio degli zar.
Qui vennero eseguite le pene di morte dei capi della
rivolta. Nel periodo tra le due guerre fu qui posta una
lapide con l’incisione “1863” in memoria della lotta
per la libertà del popolo della Repubblica delle Due
Nazioni che aveva cercato la creazione di uno stato
indipendente.
4. Il palazzo del Tribunale (corso Gediminas nr. 40),
il museo delle vittime del Genocidio (via Aukų nr.
2A) Tel museo +370 5 249 6264, orario: III–VI 10.00–
18.00, VII 10.00–17.00
In questo edificio si trova il Tribunale distrettuale,
durante i tempi del nazismo era la sede della gestapo.
Durante il periodo di occupazione sovietica qui si
trovava il KGB dove venivano detenute, torturate
e ammazzate le persone che lottavano per lo stato
della Lituania. Attualmente c’è il museo delle vittime
del Genocidio, sulla facciata dell’edificio sono incisi
i nomi dei resistenti morti, accanto è stato costruito
un monumento rappresentante una piramide di pietre.
Nel sotterraneo dell’edificio è stata conservata la
prigione interna con la cella di interrogatorio dove
dall’autunno 1940 fino al 1987 venivano imprigionati
i lituani che si opponevano al governo sovietico.
I visitatori possono vedere varie esposizioni che
riflettono la storia della resistenza dei lituani.
5. Il monumento a V. Kudirka (piazza V. Kudirka)
Nella piazza che si trova al centro della capitale
è stato messo il monumento a dr. Vincas Kudirka
(scult. A. Sakalauskas), animatore del popolo lituano,
scrittore, editore, compositore e dottore, l’autore
dell’inno della Lituania. Nel periodo della censura
della stampa lituana (1864–1904) in un’edizione del
giornale “Varpas” del 1898 pubblicato oltreconfine
e distribuito segretamente in Lituania fu impresso il
“Canto Nazionale” (“Tautiška giesmė”) con melodia.
Nel 1919 questa poesia patriotica è diventata
l’inno nazionale della Lituania. Dopo la ripresa
dell’indipendenza “Tautiška giesmė” di V. Kudirka è
diventata nuovamente l’inno della Lituania.
6. La sede del Movimento per l’indipendenza
(corso Gedimino nr. 1)
Di solito l’inizio vero di questo Movimento si
considera la data del 3 giugno 1988 quando si è creato
il gruppo di fondazione del Movimento costituito da 35
persone di scienza e di arte famosi della Lituania. Nella
sede del Movimento è allestita un’esposizione. È stato
proprio il Movimento per l’indipendenza della Lituania
a dare inizio all’importantissima azione dimostrativa
per i paesi Baltici: la via Baltica. Gli abitanti di Lituania,
Lettonia ed Estonia mano nella mano hanno creato
una catena umana di 595 km lungo i paesi Baltici
separandosi in modo simbolico dall’Unione Sovietica
ed esprimendo così la loro volontà di libertà. La via
Baltica è iscritta nel libro dei Guiness dei primati,
come la catena di persone più lunga.
7. Il monumento al Re Mindaugas (via dell’Arsenale)
Il sovrano Mindaugas, nel XIII sec., unificò le terre
lituane e pose le basi per la sua integrazione in Europa:
accettò il battesimo e fu incoronato re. Il 6 luglio 2003
celebrando i 750 anni del giorno dell’incoronazione
di Mindaugas è stato aperto il monumento al Re
Mindaugas (scult. R. Midvikis). Il re modellato dal
granito di tre metri e mezzo è rappresentato seduto
in trono e tiene le insegne reali: lo scettro e la palla
con la croce. Il luogo del monumento è circondato
dall’orologio solare dove sono segnate le feste più
importanti pagane e cristiane.
8. Il ministero della Difesa (via Totorių nr. 25/3)
Il palazzo è stato costruito alla fine del XIX secolo al
posto del noviziato dei gesuiti demolito che era stato
costruito nel periodo 1602–1604 al posto dei poderi
esistenti. Adesso qui si trova il Ministero della Difesa.
Nell’edificio vi sono mantenuti i locali autentici del
monastero ed elementi di vari periodi architettonici.
In uno dei locali dell’edificio si possono vedere i
frammenti delle mure difensive della città di Vilnius.
Di fronte al Ministero si trova il busto a Jonas Žemaitis
(scult. G. Luošaitis), generale dei partigiani della
resistenza, spesso chiamato “il quarto presidente”.
9. Il palazzo presidenziale
(piazza di S. Daukantas nr. 3)
È un palazzo di classicismo tardo con una storia
grandiosa. Già nel XIV sec. è menzionato come la
residenza della famiglia nobile Goštautai. Nel 1543
il palazzo è passato alla proprietà dei Vescovi di
Vilnius. Dopo l’ultima spartizione della Repubblica
delle Due Nazioni, quado una gran parte della
Lituania fu annessa alla Russia degli zar, i vescovi
furono espulsi ed il palazzo fu adibito a residenza
del governatore generale. Qui risiedettero anche gli
ospiti più importanti in visita a Vilnius: il futuro re di
Francia Ludovico XVIII, lo zar di Russia Alessandro
I e l’imperatore francese Napoleone. Nella prima
metà del XIX sec. il palazzo fu ricostruito in stile
tardo classicista sulla base del progetto dell’architetto
imperiale di Pietroburgo Vasilij Stasov. Dal 1997 il
palazzo è stato adibito alla residenza lavorativa del
presidente.
10. La casa dei firmatari (via Pilies nr. 26)
Tel. +370 5 231 4437, orario: II–VI 10.00–17.00
Nel 1917–1918 in questo edificio si è tenuta
l’assemblea del Consiglio della Lituania. Il 16
febbraio 1918 qui è stato firmato l’atto d’indipendenza
della Lituania. Per ricordare questo importante
accadimento è stata allestita una stanza dove sono
esposti oggetti vari appartenenti ai firmatari che più
tardi sono diventati i diplomatici. Nel 2003 qui è stata
inoltre allestita la stanza di dr. Jonas Basanavičius.
L’esposizione della casa dei firmatari fa conoscere ai
visitatori la storia dell’inizio del rinascimento nazionale
e la storia della restaurazione dello stato della
Lituanika moderno nel 1918.
11. La Filarmonica (via Aušros Vartų nr. 5)
Il 4–5 dicembre 1905 in questo palazzo si è riunita
la Seduta del Parlamento Maggiore di Vilnius kurante
il quale sono stati formulati gli obiettivi del rinasimento
nazionale lituano: è stata presentata la richiesta
dell’autonomia al governo zarista e nel 1918 è stato
creato lo stato della Lituania. Secondo la sua funzione
l’edificio era il palazzo della città costruito nel 1902. La
Filarmonica nazionale della Lituania è celebre perché
qui si svolgono sempre concerti ed eventi musicali.
12. La torre della televisione
(via Sausio 13-osios nr. 10)
La torre della televisione di Vilnius non è solo una
costruzione impressionante (altezza 326 m.) ma
anche il simbolo di libertà ed indipendenza del popolo
lituano, che ricorda alla Lituania e al mondo intero
gli avvenimenti storici del 13 gennaio 1991 quando
durante l’occupazione della torre della televisione
di Vilnius dall’esercito sovietico morirono alcuni
patrioti Lituani. Nel 2005 nel cortile della torre della
televisione è stato aperto il monumento “Aukojimas”
(Offerta) in memoria dei difensori delle libertà della
Lituanika (scult. D. Bražiūnas). Il luogo della loro
morte è indicato anche da piccoli obelischi di granito.
13. Il cimitero di Rasų (via Rasų nr. 32)
È un cimitero di importanza particolare sia per la
città di Vilnius, sia per lo Stato della Lituania. Qui è
sepolto anche il patriarca del nostro popolo Jonas
Basanavičius e il cuore del così chiamato patriarca
della Polonia Jozef Pilsudski. Qui hanno trovato la
pace anche i più famosi studiosi, artisti e compositori
(quale M. K. Čiurlionis).
14. Il cimitero di Antakalnis (via Karių kapų nr. 11)
È il pantheone della Repubblica di Lituania.
Questo cimitero è il luogo di riposo delle persone
di arte e di scienza più note e di vari secoli. Qui si
riposano i difensori dell’indipendenza morti durante gli
avvenimenti del 13 gennaio 1991 e i 5 doganieri uccisi
a Medininkai il 31 luglio 1991. Lo scultore S. Kuzma li
ha reso onore costruendo il monumento “Pieta”.
Путь истории государственности Литвы
L’existence de l’État lituanien à travers l’histoire
Liettuan itsenäistymisen historia
Percorso lungo i luoghi simbolo dello stato lituano
Путь истории государственности Литвы
С первого упоминания Литвы тысячу лет
тому назад государство пережило сложное
время созидания. Путешествуя по истории
государственности Вильнюса можно учиться в
«живую».
1. Дворец Сейма и площадь Независимости
(Gedimino pr. 53)
Дворец Сейма – это символ сопротивления
Литовского
народа
советской
оккупации.
11 марта 1990 г. в Сейме был провозглашен акт
о «Восстановлении независимости Литвы». 13
января 1991 г. во время попытки захвата советской
армией дворец Сейма защитили десятки тысяч
людей. Об этом событии напоминает памятное
место – остатки баррикад и памятные знаки.
2. Проспект Гедиминаса
В середине XIX в. после того, как была
проложена железная дорога Санкт-Петербург –
Варшава, началось бурное развитие Вильнюса.
По соседству со старым городом росли новые
промышленные, торговые и жилые кварталы.
Была проложена новая центральная улица
города – проспект Св. Георгия. При смене властей
изменялось и название проспекта. Позже ему
присваивали имя А. Мицкявичюса, Сталина,
Ленина, а в 1989 году он стал проспектом
Гедиминаса. Проспект застроен зданиями XIX–
XX в., в которых в настоящее время расположены
учреждения
государственного
управления
и общественные учреждения, предприятия
торговли и общественного питания. Проспект
Гедиминаса соединяет исторический центр города
– Кафедральную площадь со зданием Сейма.
3. Площадь Лукишкю
В пригороде Лукишкес сформировалась
Базарная площадь, на которой проходили
и знаменитые ярмарки Казюкаса. Площадь
Лукишкес попала в историю государственности
после усмирения восстания против царского
самодержавия в 1863 году. На ней были
приведены в исполнение смертные приговоры
руководителям восстания. В междувоенный
период здесь была установлена памятная доска
с надписью «1863», напоминавшая о борьбе
жителей республики Обоих Народов за свободу, с
целью восстановления государственности.
4. Дворец Правосудия (Gedimino pr. 40). Музей
жертв геноцида (Aukų g. 2А)
Тел. музея +370 5 249 6264, раб. вр.: III–VI 10.00–
18.00, VII 10.00–17.00
В этом здании обосновался Окружной суд,
во время нацистской оккупации – гестапо. Во
время советской оккупации здесь был КГБ, где
держали в заключении, пытали и убивали борцов
за литовскую государственность. В настоящее
время действует музей жертв геноцида, на
фасаде здания высечены имена павших
участников сопротивления, рядом поставлен
памятник – каменная пирамида. В полуподвале
здания сохранилась внутренняя тюрьма –
следственный изолятор, в котором с осени 1940 г.
до самого 1987 г. мучили литовских жителей,
сопротивлявшихся
оккупационной
власти.
Посетители могут ознакомиться с различными
экспозициями, в которых отражена история
сопротивления жителей Литвы.
5. Памятник В. Кудирке (V. Kudirkos a.)
На площади, находящейся в центре столицы,
возведен памятник (скулпт. А. Сакалаускас)
просветителю литовского народа, писателю,
публицисту, композитору и врачу, автору гимна
Литвы, др. Винцасу Кудирке (1858–1899).
В период запрета литовской печати (1864–
1904) в выпускаемой за рубежом и тайно
распространяемой в Литве газете «Колокол»
(«Varpas») в 1898 году были напечатаны
«Национальная песнь» («Tautiška giesmė») и
ноты к ней. Это патриотическое стихотворение
стало гимном в 1919 г. После восстановления
независимости «Tautiška giesmė» В. Кудирки вновь
стало гимном Литвы.
6. Штаб-квартира Саюдиса (Gedimino pr. 1)
3-ого июня 1988 г. 35 известных людей
науки и искусства Литвы основали движение
Саюдис, целью которого стало восстановление
государственности. В здании Литовского Саюдиса
оборудована экспозиция. Именно литовский
Саюдис предложил важную для трех стран Балтии
акцию – Балтийский путь. Взявшись за руки, жители
Литвы, Латвии и Эстонии образовали живую
595-и километровую цепь, через Балтийские
государства, символически отделяя от Советского
Союза и выражая желание быть свободными.
Балтийский путь внесён в книгу рекордов Гинесса
как самая длинная человеческая цепь.
7. Памятник королю Миндаугасу (Arsenalo g.)
Миндаугас, объединивший в XIII в. земли
Литвы и стремившийся к открытию пути в Европу,
принял крещение и был коронован как король
Литвы. Во время празднования 750-ой годовщины
коронации Миндаугаса, 6-ого июля 2003 г. был
открыт памятник королю (скулпт. Р. Мидвикис).
Высеченый из гранита высотой в три с половиной
метра, король изображен сидящим на троне
и держащим королевские регалии – скипетр
и державу. Основание памятника окружает
календарь, на котором отмечены важнейшие
языческие и христианские праздники.
8. Министерство охраны края (Totorių g. 25/3)
Дворец был построен в конце ХIХ в. на
месте разрушеных хозяйственных построек
новициата иезуитов. Сейчас здесь обосновалось
министерство охраны края. В здании осталось
много подлинных помещений монастырского
корпуса. В одном из помещений здания можно
увидеть каменный фрагмент защитной стены
города Вильнюс. Напротив министерства
находится бюст (скульптор Г. Лукошайтис)
Йонасу Жямайтису – генералу партизанского
сопротивления, часто именуемого «четвёртым
президентом».
9. Президентский дворец (S. Daukanto a. 3)
Это дворец в стиле позднего классицизма, с
великой исторей. Уже в ХIV в. он упоминается
как резиденция вельмож Гоштаутасов. В 1543 г.
дворец достался вильнюсским епископам. В ХVII–
ХVIII в.в. этот дворец горел и разрушался во время
войн. После последнего раздела республики Обоих
Народов, когда большая часть Литвы досталась
царской России, епископы были изгнаны, а
дворец стал резиденцией генерал-губернатора.
В нем останавливались самые уважаемые гости
города: будущий король Франции Людовик XVIII,
российский царь Александр I, император Франции
Наполеон. В первой половине XIX в. дворец был
перестроен по эскизному проекту Петербургского
императорского архитектора В. Стасова в
стиле позднего классицизма. С 1997 г. дворец
приспособлен под резиденцию Президента.
10. Дом сигнатаров (Pilies g. 26)
Тел. + 370 5 231 4437, раб. вр. : II–VI 10.00–17.00
В этом здании в 1917–1918 г.г. заседал Совет
Литвы. 16-ого февраля 1918 г. здесь подписан
акт о независимости Литвы. В память об этом
событии открыта мемориальная комната, в
которой экспонируются вещи сигнатаров, в
дальнейшем ставшими дипломатами. В 2003
году здесь открыта памятная комната др.
Й. Басанавичюса. Экспозиция дома сигнатаров
знакомит посетителей с началом национального
возрождения ХХ в. и современной историей
восстановления государственности Литвы.
11. Филармония (Aušros Vartų g. 5)
В этом здании 4–5 декабря 1905 г.
состоялся Большой Сейм Вильнюса, где были
сформулированы стремления народа Литвы –
царскому правительству вручены требования
об автономии и в 1918 г. создано литовское
государство. По назначению это был Дворец
городского зала, построенный в 1902 году.
Сегодня литовская национальная филармония
известна тем, что в ней постоянно проходят
различные концерты и музыкальные мероприятия.
12. Телевизионная башня
(Sausio 13-osios g. 12)
Вильнюсская телевизионная башня не только
впечатляющее строение (высотой 326 метров),
но и символ свободы и независимости литовского
народа, напоминающая Литве и всему миру об
исторических событиях 13 января 1991 года,
когда во время попытки занятия вильнюсской
телевизионной башни погибли патриоты Литвы. В
2005 году во дворике телевизионной башни был
открыт памятник «Жертвенность» («Aukojimas»)
(скульпт. Д. Бражюнас). О месте гибели
напоминают и небольшие гранитные обелиски.
13. Кладбище Расу (Rasų g. 32)
Это исключительное кладбище как для Вильнюса,
так и для всего литовского государства. Здесь
захоронены и патриарх нашего народа Йонас
Басанавичюс. Известные ученые, художники и
композитор М. К. Чюрлёнис также нашли здесь
свой покой.
14. Кладбище Антакальнё (Karių kapų g. 11)
Это пантеон литовской республики. Кладбище –
место упокоения известнейших людей искусства и
науки разных времен. Здесь покоятся и защитники
независимости, погибшие во время событий
13-ого января 1991 г. и пограничники, убитые в
Мядининкай 31 июля 1991 г. Их память почтил
скульптор С. Кузьма создав памятник «Пиета».
L’existence de l’Etat lituanien
a travers l’histoire
Il ya déjà mille ans depuis la premiére mention du
nom de Lituanie, État a connu une période de formalion complexe. Il est possible de la connaître « en live
» en se rendant sur les lieux les plus célèbres de Vilnius sur l’histoire de l’existence de l’État.
1. Le Palais du Seimas (53 avenue Gedimino) et la
place de l’Indépendance
Le Palais du Seimas (Parlement) est le symbole de
la résistance du peuple lituanien à l’occupation soviétique. L’acte de « Rétablissement d’un État lituanien
indépendant » a été promulgué ici le 11 mars 1990. Le
13 janvier 1991, des dizaines de milliers de personnes
ont défendu le palais quand l’armée soviétique voulait
l’occuper. Un lieu de mémoire rappelle cet événement
avec des restes de barricades et autres signes distinctifs.
2. L’avenue Gedimino
Au milieu du XIXe siècle, la construction de la ligne
de chemin de fer Saint-Pétersbourg-Varsovie a accéléré le développement de Vilnius. A côté de la vieille
ville de nouveaux quartiers industriels, commerciaux
et résidentiels se déploient. On a construit une de
nouvelles rues centrales de la ville, l’avenue George.
Quand les gouvernements changeaient, les noms
de l’avenue en changeaient également. Plus tard,
elle était connue comme avenue Adam Mickiewicz,
Staline, Lénine et, en 1989 elle est devenue l’avenue
Gediminas. Tout au long de XIXe et XXe siècles, on
a dressé dans l’avenue des bâtiments, dans lesquels
aujound hui se trouvent des organs de l’administrayion publique et des institutions publiques, commerciales et des entreprises de restauration. L’avenue
Gediminas relie le centre historique de la ville – la
Place de la Cathédrale, avec le Palais du Parlement.
3. La place Lukiškių
Dans la banlieue Lukiškes, la Place du Marché
s’était formée, dans laquelle la fameuse Foire de
Saint Casimir « Kaziukas » avait lieu. La place de
Lukiškes est entrée dans l’histoire de l’Etat après la
suppression de l’insurrection contre l’autocratie tsariste de 1863. On y exécutait les peines de mort des
dirigeants de l’insurrection. L’entre-deux guerres, on
y a construit une plaque commémorative, avec une
inscription « 1863 », qui rappelle la lutte des citoyens
de la République des Deux Nations pour la liberté, afin
de rétablir leur Etat.
4. Le Palais du tribunal (40 avenue Gedimino), le
musée des Victimes du génocide (2A rue Aukų)
Tél. du musée +370 5 249 6264, horaires : du mercredi au samedi 10h00–18h00, dimanche 10h00–17h00
Ce bâtiment a abrité le Tribunal de district, puis
la Gestapo à l’époque nazie. Pendant l’occupation
soviétique, dans le Palais se trouvait le KGB, où les
combattants pour un État lituanien étaient détenus,
torturés et tués. On y trouve aujourd’hui le musée des
Victimes du génocide, les noms des résistants tués
sont gravis sur la façade ; à côté un monument a été
érigé : une pyramide de pierres. Dans le sous-sol du
bâtiment, la prison a été conservée : salle d’interrogatoire, dans laquelle de l’automne 1940 jusqu’à 1987
ont été emprisonnés les Lituaniens qui s’opposaient
aux autorités occupantes. Les visiteurs peuvent y voir
diverses expositions qui reflètent l’histoire de la résistance des habitants de la Lituanie.
5. La statue de V. Kudirka (place V. Kudirkos)
Une statue est érigée sur une place du centre ville
pour dr. Vincas Kudirka (1858–1899) (sculpteur A.
Sakalauskas), agitateur du peuple lituanien, écrivain,
journaliste, compositeur et médecin. Lors de la période
d’interdiction de presse lituanienne (1864–1904), journal « Varpas », publié a l’étranger et secrètement distribué, en 1898 a imprimé le « Hymne National » avec
les nottes. Dans le numéro du 15 septembre 1898,
V. Kudirka a imprimé « Tautiška giesmė » (Le Chant
National) avec des notes. Ce poème patriotique est
devenu l’hymne de l’État lituanien en 1919. A la restauration de l’indépendance, le « Tautiška giesmė » de
V. Kudirka est de nouveau devenu l’hymne lituanien.
6. Le siège du « Sąjūdis » (1 avenue Gedimino)
La formation d’un groupe d’initiative du « Sąjūdis »
(Mouvement), créé le 3 juin 1988, par 35 personnalités scientifiques et artistiques lituaniennes, est tout
simplement considérée comme le véritable début de
ce mouvement. Une exposition est aménagée au
siège du « Sąjūdis » lituanien. Le mouvement lituanien a notamment été à l’initiative d’une action importante pour les trois pays baltes : la Voie de l’ balte.
Les Lituaniens, les Lettons et les Estoniens se sont
tenus par la main pour former une chaîne vivante de
595 km de long à travers les pays baltes, se séparant
ainsi symboliquement de l’Union soviétique et exprimant leur volonté d’être libres. La Voie baltique a été
inscrite au Livre Guinness des records comme la plus
longue chaîne humaine.
7. La statue du Roi Mindaugas (rue Arsenalo)
Au XIIIe siècle, le roi Mindaugas, ayant réuni les
terres lituaniennes et ayant cherché à ouvrir des voies
vers l’Europe, avait été baptisé et avait été couronné
roi de Lituanie. En commémoration du 750e anniversaire du couronnement de Mindaugas, une statue du
Roi Mindaugas (sculpteur R. Midvikis) a été dévoilée
le juillet 2003. Taillé dans le granite, le roi de 3,5
mètres de hauteur est représenté assis sur le trône
et tenant les insignes royaux : le sceptre et une boule
avec une croix. Le socle de la statue est ceint par un
cadran solaire sur lequel sont mentionnées les fêtes
païennes et chrétiennes les plus importantes.
rations de la renaissance nationale lituanienne ont été
établies : la réclamation d’une autonomie présentée
aux autorités tsaristes et la restauration de l’État
lituanien en 1918. Selon sa destination, il s’agissait
de l’ancienne Salle de la Ville, construite en 1902.
Avant cette date, l’auberge gothique des marchands
russes, construite en 1501, se trouvait à cet endroit.
Aujourd’hui, la Philharmonie résonne des différents
concerts et des événements musicaux qui y sont
organisés.
8. Le ministère de la Défense (25/3 rue Totorių)
Le palais a été construit à la fin du XIXe siècle à
l’emplacement des communs en ruine de l’ancien noviciat jésuite. Aujourd’hui, le ministère de la Défense
s’y est installé. Le bâtiment a conservé de nombreux
éléments architecturaux authentiques du monastère
et des différentes périodes. Dans l’une des parties
du bâtiment, il est possible de voir un fragment des
remparts de la ville de Vilnius. En face du ministère,
il y a le buste de Jonas Žemaitis, général de la résistance des partisans et souvent appelé le « quatrième
Président » (sculpteur G. Lukošaitis).
12. La tour de la télévision (10 rue Sausio 13-osios)
La tour de la télévision de Vilnius n’est pas uniquement un édifice imposant (326 m de hautene), mais
aussi le symbole de la liberté et de l’indépendance du
peuple lituanien, rappelant à la Lituanie et au monde
les événements du 13 janvier 1991 lorsque des patriotes lituaniens sont morts pendant l’occupation de
la tour de la télévision de Vilnius par l’armée soviétique. En 2005, le monument « Sacrifice » (sculpteur
D. Bražiūnas) a été inauguré en mémoire des défenseurs de la liberté de la Lituanie dans la cour de la
tour de la télévision. Des petits obélisques en granit
signalent aussi les lieux de leur mort.
9. Le Palais Présidentiel (3 place S. Daukanto)
Il s’agit d’un palais du classicisme tardif ayant une
grande histoire. Il est mentionné dès le XIVe siècle
comme résidence des nobles Goštautas. En 1543, il
revient aux évêques de Vilnius. Après la dernière division de la République des Deux Nations, lorsque la
majorité de la Lituanie est passée à la Russie tsariste,
les évêques ont été expulsés et le palais devient la
résidence du gouverneur général. Dans ce palais se
sont arrêtés et autres personnes distingués: le futur
roi de France Louis XVIII, le tsar russe Alexandre Ier,
l’empéreur des français Napoléon. Dans la première
moitié du XIXe siècle le palais fut reconstruit en style
classique tardif suivant la conception de V. Stasov,
l’architecte de l’empereur de Saint-Pétersbourg.
Depuis 1997, le palais est devenu la résidence du
Président. Devant le Palais Présidentiel, du côté de la
place S. Daukanto, la cérémonie de lever du drapeau
national de la Lituanie a lieu chaque dimanche à midi.
10. La Maison des Signataires (26 rue Pilies)
Tél. +370 5 231 4437, horaires : du mardi au samedi
10h00–17h00
Le Conseil de la Lituanie a siégé dans ce bâtiment
en 1917–1918. Le 16 février 1918, l’Acte d’indépendance de la Lituanie y a été signé. Une pièce
mémorial a été aménagée pour rappeler cet événement important, dans laquelle sont exposés différents
objets des signataires, devenus plus tard diplomates.
En 2003, a été inaugurée une pièce en mémoire de
dr. Jonas Basanavičius. L’exposition de la Maison
des Signatares présente aux visiteurs l’histoire de la
renaissance nationale du début du XXe siècle et le
rétablissement d’un État lituanien en 1918.
11. La Philharmonie (5 rue Aušros Vartų)
Les 4 et 5 décembre 1905 dans ce bâtiment a eu
lieu le Grand Seimas (Diète) de Vilnius, où les aspi-
13. Le cimetière Rasų (32 rue Rasų)
Il s’agit d’un cimetière exceptionnel aussi bien
pour la ville de Vilnius que pour l’État lituanien. Là
sont enterrés le patriarche de notre peuple Jonas
Basanavičius et le coeur de Jozef Pilsudski, appelé
le patriarche de la Pologne. Les scientifiques, artistes
et compositeurs (parmi eux M. K. Čiurlionis) les plus
célèbres y ont aussi trouvé la paix.
14. Le cimetière d’Antakalnis (11 rue Karių kapų)
Il s’agit du panthéon de la République de Lituanie.
Le cimetière est le lieu où reposent des personnalités
officielles du monde artistique et scientifique de différentes périodes. C’est ici que gisent les défenseurs de
l’indépendance, morts lors des événements de janvier
1991 et les gardes-frontières tués le 31 juillet 1991 à
Medininkai. La « Pieta » du sculpteur S. Kuzma leur
rend hommage.
Скачать