Путь истории государственности Литвы L`existence de l`État
реклама
Liettuan itsenäistymisen historia VILNIAUS TURIZMO INFORMACIJOS CENTRAS / VILNIUS TOURIST INFORMATION CENTRE Pagrindinis biuras / Main Office, Vilniaus 22, LT–01119 Vilnius Tel. +370 5 262 9660 Faks. / Fax +370 5 262 8169 El. paštas / E-mail tic@vilnius.lt Didžioji 31, (Vilniaus rotušė) / (Town Hall) Tel. +370 5 262 6470 Alkaen Liettuan nimen ensimmäisestä maininnasta tuhat vuotta sitten valtiomme on kokenut mutkikkaan perustamisen ajanjakson. Vilnan kuuluja paikkoja kiertäen voi itsenäistymisen historiaa opiskella ”luonnossa”. 1. Parlamenttitalo (Gedimino pr. 53) ja Itsenäisyyden aukio Parlamenttitalo on Liettuan kansan neuvostomiehityksen vastustamisen symboli. Maaliskuun 11. päivänä 1990 parlamentissa julkaistiin säädös ”Liettuan itsenäisen valtion uudelleen perustamisesta”. Tammikuun 13. päivänä 1991 neuvostoarmeijan pyrkimystä vallata parlamentti puolustivat kymmenet tuhannet ihmiset. Tästä tapahtumasta muistuttavat barrikadien jäännökset ja muistomerkit. Geležinkelio 16, (Geležinkelio stotis) / (Railway Station) Tel. +370 5 269 2091 Šventaragio 2, (Informacijos paviljonas Katedros aikštėje) / (Info Pavilion in Cathedral Square) Darbo laikas / Working hours: I–VII 9.00–18.00 Rodūnios kelias 2, (Vilniaus oro uostas) / (Vilnius Airport) Tel. +370 5 230 6841 Darbo laikas / Working hours: I–VII 9.00–21.00 www.vilnius-tourism.lt www.vilnius-events.lt www.vilnius-convention.lt Vilniaus turizmo informacijos centras neprisiima atsakomybės dėl spausdinimo klaidų ar neatitikimų, atsiradusių kintant informacijai / Vilnius Tourist Information Centre accepts no responsibility for changes, typesetting or printing errors. Pirmą kartą leidiniai parengti 2008 m. įgyvendinant projektą „Naujos turizmo galimybės Vilniaus mieste“, finansuojamą ES struktūrinių fondų lėšomis. For the first time the publication was prepared in 2008, while implementing the project “New Tourism Opportunities in the City of Vilnius”, funded by EU Structural Funds. 2. Gediminasin valtakatu 1800-luvun puolivälissä, Pietarin–Varsovanrautatien oikaisemisen jälkeen, Vilna alkoi kehittyä nopeasti. Lähelle vanhaa kaupunkia kasvoivat uudet teollisuus-, kauppa- ja asuinkorttelit. Kaupungin uusi, suoristettu pääkatu oli nimeltään Georgijaus prospektas (suom. Pyhän Yrjön valtakatu). Vallan vaihtumisen myötä vaihtui myös pääkadun nimi. Myöhemmin se nimettiin A. Mickiewiczin, Stalinin ja Leninin mukaan, ja vuonna 1989 se sai nimekseen Gedimino prospektas (Gediminasin valtakatu). Valtakadun varrelle rakennettiin 1800–1900-luvuilla rakennuksia, joihin on nykyisin perustettu valtion- ja muun julkishallinnon toimitiloja, kaupan alan sekä ravitsemistoiminnan yrityksiä. Gediminasin valtakatu yhdistää kaupungin historiallisen keskustan – Katedraaliaukion – (Katedros aikštė) parlamenttitalon kanssa. 3. Lukiškės-aukio Lukiškėsin esikaupunkiin muodostui Toriaukio (Turgaus aikštė), jolla järjestettiin myös kuuluisat Kasimirin markkinat. Lukiškėsin aukio sai sijansa valtiollisessa historiassa vuonna 1863 tsaarin yksinvaltaa vastaan tehdyn kansannousun tukahduttamisen johdosta. Täällä pantiin toimeen kuolemanrangaistukset kapinan johtajille. Sotien välisenä aikana pystytettiin kirjoituksella ”1863” varustettu muistolaatta muistuttamaan Molempien Kansojen (s.o. Liettuan ja Puolan) tasavallan ihmisten vapaussodasta pyrkimyksenä palauttaa valtion itsenäisyys 4. Oikeustalo (Gedimino pr. 40), Kansanmurhan uhrien museo (Aukų g. 2A) Museon puh. +370 5 249 6264, aukioloajat: ke–la 10.00–18.00, su 10.00–17.00 Tässä rakennuksessa sijaitsivat Lääninoikeuden ja natsiaikoihin Gestapon toimitilat. Neuvostomiehityksen vuosina täällä oli KGB:n tilat, joissa säilytettiin, kidutettiin ja tapettiin Liettuan itsenäisyyden puolesta taistelijoita. Nykyisin talossa toimii Kansanmurhan uhrien museo. Rakennuksen julkisivuun on hakattu kuolleiden vastarintataistelijoiden nimet, ja sen viereen on pystytetty muistomerkki: luonnonkivistä tehty pyramidi. Rakennuksen kellarikerroksessa on jäljellä sisäinen vankila – tutkintaeristyssellit, jossa vuoden 1940 syksystä aina vuoteen 1987 pidettiin vankeina miehitysvaltaa vastustaneita Liettuan asukkaita. Kävijät voivat tutustua täällä erilaisiin näyttelyihin, jotka kuvaavat Liettuan vastarintaliikkeen historiaa. 5. V. Kudirkan muistomerkki (V. Kudirkos a.) Pääkaupungin keskustassa olevalle aukiolle on pystytetty muistomerkki Liettuan kansan herättäjälle, kirjailijalle, lehtimiehelle, säveltäjälle ja lääkärille, Liettuan kansallishymnin kirjoittajalle tri Vincas Kudirkalle (1858–1899) (kuvanveistäjä A. Sakalauskas). Liettuankielisen kirjallisuuden painamiskiellon ajanjaksolla (1864–1904) ulkomailla julkaistussa ja Liettuassa salaa levitetyssä sanomalehdessä Varpas (suom. Kello) painettiin Liettuan ”Kansallislaulu” nuotteineen uudelleen vuonna 1898. Tästä isänmaallisesta runosta tuli Liettuan valtion kansallislaulu vuonna 1919. Kun itsenäisyys palautettiin, V. Kudirkan ”Tautiška giesmė” tuli taas Liettuan kansallislauluksi. 6. Sąjūdis-liikkeen toimipaikka (Gedimino pr. 1) Tämän liikkeen todellisena alkuna pidetään yleensä kansanrintama Sąjūdisin aloiteryhmän, jonka muodostivat 35 tunnettua Liettuan tiede- ja taidevaikuttajaa, perustamista 3. kesäkuuta 1988. Liettuan Sąjūdisin toimipaikkaan on rakennettu näyttely. Juuri Liettuan Sąjūdis teki aloitteen kolmelle Baltian maalle tärkeästä mielenosoituksesta, Baltian tiestä. Liettuan, Latvian ja Viron asukkaat muodostivat toisiaan käsistä pitäen elävän 595 km pitkän ketjun Baltian valtioiden halki, erottaen ne siten symbolisesti Neuvostoliitosta ja ilmaisten tahtonsa olla vapaita. Baltian tie on otettu Guinnesin ennätysten kirjaan maailman pisimpänä ihmisketjuna. 7. Kuningas Mindaugasin muistomerkki (Arsenalo g.) Mindaugas, joka 1200-luvulla yhdisti Liettuan maat ja pyrki avaamaan tiet Eurooppaan, otti vastaan kristinuskon kasteen, ja hänet kruunattiin Liettuan kuninkaaksi. Vietettäessä Mindaugasin kruunauspäivän 750- vuotisjuhlaa (6. heinäkuuta 2003) paljastettiin Kuningas Mindaugasin muistomerkki (kuvanveistäjä R. Midvikis). Graniitista hakattu kolme ja puoli metriä korkea kuningas on kuvattu istumassa valtaistuimella pidellen kuninkaan tunnusmerkkejä – valtikkaa ja ristillä varustettua palloa. Muistomerkin jalustaa kiertää Aurinkokalenteri, johon on merkitty tärkeimmät pakanalliset ja kristilliset juhlat. 8. Puolustusministeriö (Totorių g. 25/3) Palatsi rakennettiin 1800-luvun lopulla puretun entisen jesuiittaluostarin, jota rakennettiin vuosina 1602–1604, talousrakennusten paikalle. Nykyisin täällä sijaitsee Puolustusministeriö. Rakennuksessa on jäljellä paljon alkuperäisiä luostarirakennuksen tiloja ja eri aikakausien arkkitehtonisia elementtejä. Yhdestä rakennuksen tiloista voi nähdä kappaleen Vilnan kaupungin puolustusmuuria. Ministeriötä vastapäätä on vastarintapartisaanien kenraalin, jota usein kutsutaan ”neljänneksi presidentiks”, Jonas Žemaitisin rintakuva (kuvanveistäjä G. Lukošaitis). 9. Presidentinlinna (S. Daukanto a. 3) Tämä on myöhäisklassisistinen palatsi, jolla on ylväs historia. Jo 1300-luvulla se on mainittu Goštautasin aatelissuvun asuntona. Vuonna 1543 palatsi joutui Vilnaan piispojen haltuun. Viimeisen Molempien Kansojen Tasavallan (Puola-Liettuan) jaon jälkeen, jolloin suuri osa Liettuasta joutui tsaarin Venäjän hallintaan, piispat karkotettiin, ja palatsista tuli kenraalikuvernöörin residenssi. Sinne majoitettiin myös Liettuan kuuluisimmat vieraat: Ranskan tuleva kuningas Ludvig XVIII, Venäjän tsaari Aleksanteri I ja Ranskan keisari Napoleon. 1800-luvun alkupuoliskolla palatsi rakennettiin uudelleen Pietarin keisarillisen arkkitehdin V. Stasovin hahmotelman pohjalta myöhäisklassistisen tyylin mukaisesti. Vuodesta 1997 lähtien palatsi on ollut muutettuna presidentin virkaasunnoksi. 10. Allekirjoittajien talo (Pilies g. 26) Puh. +370 5 231 4437, aukioloajat: ti–la 10.00–17.00 Tässä rakennuksessa kokoontui vuosina 1917– 1918 Liettuan Neuvosto. Vuonna 1918 helmikuun 16. päivänä täällä allekirjoitettiin Liettuan itsenäisyysjulistus. Tämän tärkeän tapahtuman muistoksi on tehty muistohuone, jossa on näytteillä allekirjoittajien, joista myöhemmin tuli diplomaatteja, erilaisia esineitä. Vuonna 2003 täällä avattiin tri Jonas Basanavičiusin muistohuone. Allekirjoittajien talon näyttely tutustuttaa kävijät 1900-luvun alun kansallisen heräämisen ja vuoden 1918 modernin Liettuan valtion perustamisen historiaan. 11. Filharmonia (Aušros Vartų g. 5) Tässä rakennuksessa kokoontui 4.–5. joulukuuta 1905 Vilnan Suuri parlamentti, jossa muotoiltiin Liettuan kansallisen heräämisen päämäärät – tsaarin hallinnolle toimitettu autonomiavaatimus ja vuonna 1918 perustettu Liettuan valtio. Alun perin se on entinen Kaupungintalo, joka on rakennettu vuonna 1902. Nykyään Liettuan kansallinen filharmonia on kuulu täällä säännöllisesti pidettävistä erilaisista konserteista ja musiikkitilaisuuksista. 12. Televisiotorni (Sausio 13-osios g. 10) Vilnan televisiotorni ei ole ainoastaan vaikuttava rakennelma (korkeus 326 m), vaan myös Liettuan kansan vapauden ja itsenäisyyden symboli, joka muistuttaa Liettuaa ja koko maailmaa historiallisista vuoden 1991 tammikuun 13. päivän tapahtumista, jolloin neuvostosotilaiden vallatessa Vilnan televisiotornia kuoli liettualaisia isänmaanystäviä. Vuonna 2005 televisiotornin juurella paljastettiin Liettuan vapauden puolustajien muistoksi muistomerkki Uhraus (kuvanveistäjä D. Bražiūnas). Heidän surmapaikkojensa merkkinä ovat myös pienehköt graniittiobeliskit. 13. Rasų hautausmaa (Rasų g. 32) Tämä on poikkeuksellinen hautausmaa niin Vilnan kaupungille kuin Liettuan valtiollekin. Tänne on haudattu niin Liettuan kansan patriarkaksi kutsuttu Jonas Basanavičius. Kuuluisimmat tiedemiehet, taiteilijat ja säveltäjät (kuten esimerkiksi M. K. Čiurlionis) ovat myös löytäneet täältä rauhan. 14. Antakalnisin hautausmaa (Karių kapų g. 11) Tämä on Liettuan tasavallan pantheon. Hautausmaa on eri aikakausien taide- ja tiedehenkilöiden lepopaikka. Täällä lepäävät itsenäisyyden puolustajat, jotka kuolivat vuoden 1991 tammikuun 13. päivän tapahtumien aikana, ja rajavartijat, jotka surmattiin Medininkaissa 31. heinäkuuta 1991. Heitä kunnioittaa kuvanveistäjä S. Kuzman muistomerkki ”Pieta”. Percorso lungo i luoghi simbolo dello stato lituano Da quando mille anni fa’ venne menzionato per la prima volta il nome della Lituania il stato ha vissuto un periodo di creazione complicato. Percorrendo i luoghi più noti per la storia dello stato si impara “dal vivo”. 1. Il parlamento (via Gedimino nr. 53) e la piazza dell’Indipendenza Il parlamento è il simbolo di resistenza del popolo lituano contro l’occupazione sovietica. L’11 marzo 1990 dentro il parlamento è stato proclamato l’atto “Per la ricostituzione dello stato di Lituania indipendente”. Il 13 gennaio 1991 il tentativo dell’esercito sovietico di riprendere il parlamento è stato fermato da migliaia di persone. Il luogo di ricordo di questo avvenimento sono i resti delle barricate e i segni monumentali. 2. Il corso di Gediminas A metà del XIX sec. con il completamento della ferrovia San Pietroburgo – Varsavia, Vilnius iniziò a svilupparsi rapidamente. Accanto alla città vecchia sorsero nuovi quartieri residenziali, commerciali e industriali. Fu realizzata una nuova via nel centro della città: la prospettiva Georgijaus. Con il succedersi dei governanti, si alternarono anche i nomi attribuiti alla prospettiva. Questa assunse nel corso degli anni a venire i nomi di A. Mickevič, Stalin, Lenin per poi divenire nel 1989 la prospettiva Gedimino. Lungo la prospettiva sorgono edifici del XIX-XX sec. dove hanno ora sede alcuni istituti statali ed uffici pubblici oltre a ditte commerciali ed alimentari. La prospettiva Gedimino collega il centro storico della città, la piazza delle cattedrale, con il palazzo del parlamento. 3. La piazza di Lukiškių Nel sobborgo di Lukiškės fu creata la piazza del mercato nella quale aveva luogo la popolare Fiera di Casimiro. Piazza Lukiškių entrò a far parte della storia della nazione nel 1863 durante il dominio degli zar. Qui vennero eseguite le pene di morte dei capi della rivolta. Nel periodo tra le due guerre fu qui posta una lapide con l’incisione “1863” in memoria della lotta per la libertà del popolo della Repubblica delle Due Nazioni che aveva cercato la creazione di uno stato indipendente. 4. Il palazzo del Tribunale (corso Gediminas nr. 40), il museo delle vittime del Genocidio (via Aukų nr. 2A) Tel museo +370 5 249 6264, orario: III–VI 10.00– 18.00, VII 10.00–17.00 In questo edificio si trova il Tribunale distrettuale, durante i tempi del nazismo era la sede della gestapo. Durante il periodo di occupazione sovietica qui si trovava il KGB dove venivano detenute, torturate e ammazzate le persone che lottavano per lo stato della Lituania. Attualmente c’è il museo delle vittime del Genocidio, sulla facciata dell’edificio sono incisi i nomi dei resistenti morti, accanto è stato costruito un monumento rappresentante una piramide di pietre. Nel sotterraneo dell’edificio è stata conservata la prigione interna con la cella di interrogatorio dove dall’autunno 1940 fino al 1987 venivano imprigionati i lituani che si opponevano al governo sovietico. I visitatori possono vedere varie esposizioni che riflettono la storia della resistenza dei lituani. 5. Il monumento a V. Kudirka (piazza V. Kudirka) Nella piazza che si trova al centro della capitale è stato messo il monumento a dr. Vincas Kudirka (scult. A. Sakalauskas), animatore del popolo lituano, scrittore, editore, compositore e dottore, l’autore dell’inno della Lituania. Nel periodo della censura della stampa lituana (1864–1904) in un’edizione del giornale “Varpas” del 1898 pubblicato oltreconfine e distribuito segretamente in Lituania fu impresso il “Canto Nazionale” (“Tautiška giesmė”) con melodia. Nel 1919 questa poesia patriotica è diventata l’inno nazionale della Lituania. Dopo la ripresa dell’indipendenza “Tautiška giesmė” di V. Kudirka è diventata nuovamente l’inno della Lituania. 6. La sede del Movimento per l’indipendenza (corso Gedimino nr. 1) Di solito l’inizio vero di questo Movimento si considera la data del 3 giugno 1988 quando si è creato il gruppo di fondazione del Movimento costituito da 35 persone di scienza e di arte famosi della Lituania. Nella sede del Movimento è allestita un’esposizione. È stato proprio il Movimento per l’indipendenza della Lituania a dare inizio all’importantissima azione dimostrativa per i paesi Baltici: la via Baltica. Gli abitanti di Lituania, Lettonia ed Estonia mano nella mano hanno creato una catena umana di 595 km lungo i paesi Baltici separandosi in modo simbolico dall’Unione Sovietica ed esprimendo così la loro volontà di libertà. La via Baltica è iscritta nel libro dei Guiness dei primati, come la catena di persone più lunga. 7. Il monumento al Re Mindaugas (via dell’Arsenale) Il sovrano Mindaugas, nel XIII sec., unificò le terre lituane e pose le basi per la sua integrazione in Europa: accettò il battesimo e fu incoronato re. Il 6 luglio 2003 celebrando i 750 anni del giorno dell’incoronazione di Mindaugas è stato aperto il monumento al Re Mindaugas (scult. R. Midvikis). Il re modellato dal granito di tre metri e mezzo è rappresentato seduto in trono e tiene le insegne reali: lo scettro e la palla con la croce. Il luogo del monumento è circondato dall’orologio solare dove sono segnate le feste più importanti pagane e cristiane. 8. Il ministero della Difesa (via Totorių nr. 25/3) Il palazzo è stato costruito alla fine del XIX secolo al posto del noviziato dei gesuiti demolito che era stato costruito nel periodo 1602–1604 al posto dei poderi esistenti. Adesso qui si trova il Ministero della Difesa. Nell’edificio vi sono mantenuti i locali autentici del monastero ed elementi di vari periodi architettonici. In uno dei locali dell’edificio si possono vedere i frammenti delle mure difensive della città di Vilnius. Di fronte al Ministero si trova il busto a Jonas Žemaitis (scult. G. Luošaitis), generale dei partigiani della resistenza, spesso chiamato “il quarto presidente”. 9. Il palazzo presidenziale (piazza di S. Daukantas nr. 3) È un palazzo di classicismo tardo con una storia grandiosa. Già nel XIV sec. è menzionato come la residenza della famiglia nobile Goštautai. Nel 1543 il palazzo è passato alla proprietà dei Vescovi di Vilnius. Dopo l’ultima spartizione della Repubblica delle Due Nazioni, quado una gran parte della Lituania fu annessa alla Russia degli zar, i vescovi furono espulsi ed il palazzo fu adibito a residenza del governatore generale. Qui risiedettero anche gli ospiti più importanti in visita a Vilnius: il futuro re di Francia Ludovico XVIII, lo zar di Russia Alessandro I e l’imperatore francese Napoleone. Nella prima metà del XIX sec. il palazzo fu ricostruito in stile tardo classicista sulla base del progetto dell’architetto imperiale di Pietroburgo Vasilij Stasov. Dal 1997 il palazzo è stato adibito alla residenza lavorativa del presidente. 10. La casa dei firmatari (via Pilies nr. 26) Tel. +370 5 231 4437, orario: II–VI 10.00–17.00 Nel 1917–1918 in questo edificio si è tenuta l’assemblea del Consiglio della Lituania. Il 16 febbraio 1918 qui è stato firmato l’atto d’indipendenza della Lituania. Per ricordare questo importante accadimento è stata allestita una stanza dove sono esposti oggetti vari appartenenti ai firmatari che più tardi sono diventati i diplomatici. Nel 2003 qui è stata inoltre allestita la stanza di dr. Jonas Basanavičius. L’esposizione della casa dei firmatari fa conoscere ai visitatori la storia dell’inizio del rinascimento nazionale e la storia della restaurazione dello stato della Lituanika moderno nel 1918. 11. La Filarmonica (via Aušros Vartų nr. 5) Il 4–5 dicembre 1905 in questo palazzo si è riunita la Seduta del Parlamento Maggiore di Vilnius kurante il quale sono stati formulati gli obiettivi del rinasimento nazionale lituano: è stata presentata la richiesta dell’autonomia al governo zarista e nel 1918 è stato creato lo stato della Lituania. Secondo la sua funzione l’edificio era il palazzo della città costruito nel 1902. La Filarmonica nazionale della Lituania è celebre perché qui si svolgono sempre concerti ed eventi musicali. 12. La torre della televisione (via Sausio 13-osios nr. 10) La torre della televisione di Vilnius non è solo una costruzione impressionante (altezza 326 m.) ma anche il simbolo di libertà ed indipendenza del popolo lituano, che ricorda alla Lituania e al mondo intero gli avvenimenti storici del 13 gennaio 1991 quando durante l’occupazione della torre della televisione di Vilnius dall’esercito sovietico morirono alcuni patrioti Lituani. Nel 2005 nel cortile della torre della televisione è stato aperto il monumento “Aukojimas” (Offerta) in memoria dei difensori delle libertà della Lituanika (scult. D. Bražiūnas). Il luogo della loro morte è indicato anche da piccoli obelischi di granito. 13. Il cimitero di Rasų (via Rasų nr. 32) È un cimitero di importanza particolare sia per la città di Vilnius, sia per lo Stato della Lituania. Qui è sepolto anche il patriarca del nostro popolo Jonas Basanavičius e il cuore del così chiamato patriarca della Polonia Jozef Pilsudski. Qui hanno trovato la pace anche i più famosi studiosi, artisti e compositori (quale M. K. Čiurlionis). 14. Il cimitero di Antakalnis (via Karių kapų nr. 11) È il pantheone della Repubblica di Lituania. Questo cimitero è il luogo di riposo delle persone di arte e di scienza più note e di vari secoli. Qui si riposano i difensori dell’indipendenza morti durante gli avvenimenti del 13 gennaio 1991 e i 5 doganieri uccisi a Medininkai il 31 luglio 1991. Lo scultore S. Kuzma li ha reso onore costruendo il monumento “Pieta”. Путь истории государственности Литвы L’existence de l’État lituanien à travers l’histoire Liettuan itsenäistymisen historia Percorso lungo i luoghi simbolo dello stato lituano Путь истории государственности Литвы С первого упоминания Литвы тысячу лет тому назад государство пережило сложное время созидания. Путешествуя по истории государственности Вильнюса можно учиться в «живую». 1. Дворец Сейма и площадь Независимости (Gedimino pr. 53) Дворец Сейма – это символ сопротивления Литовского народа советской оккупации. 11 марта 1990 г. в Сейме был провозглашен акт о «Восстановлении независимости Литвы». 13 января 1991 г. во время попытки захвата советской армией дворец Сейма защитили десятки тысяч людей. Об этом событии напоминает памятное место – остатки баррикад и памятные знаки. 2. Проспект Гедиминаса В середине XIX в. после того, как была проложена железная дорога Санкт-Петербург – Варшава, началось бурное развитие Вильнюса. По соседству со старым городом росли новые промышленные, торговые и жилые кварталы. Была проложена новая центральная улица города – проспект Св. Георгия. При смене властей изменялось и название проспекта. Позже ему присваивали имя А. Мицкявичюса, Сталина, Ленина, а в 1989 году он стал проспектом Гедиминаса. Проспект застроен зданиями XIX– XX в., в которых в настоящее время расположены учреждения государственного управления и общественные учреждения, предприятия торговли и общественного питания. Проспект Гедиминаса соединяет исторический центр города – Кафедральную площадь со зданием Сейма. 3. Площадь Лукишкю В пригороде Лукишкес сформировалась Базарная площадь, на которой проходили и знаменитые ярмарки Казюкаса. Площадь Лукишкес попала в историю государственности после усмирения восстания против царского самодержавия в 1863 году. На ней были приведены в исполнение смертные приговоры руководителям восстания. В междувоенный период здесь была установлена памятная доска с надписью «1863», напоминавшая о борьбе жителей республики Обоих Народов за свободу, с целью восстановления государственности. 4. Дворец Правосудия (Gedimino pr. 40). Музей жертв геноцида (Aukų g. 2А) Тел. музея +370 5 249 6264, раб. вр.: III–VI 10.00– 18.00, VII 10.00–17.00 В этом здании обосновался Окружной суд, во время нацистской оккупации – гестапо. Во время советской оккупации здесь был КГБ, где держали в заключении, пытали и убивали борцов за литовскую государственность. В настоящее время действует музей жертв геноцида, на фасаде здания высечены имена павших участников сопротивления, рядом поставлен памятник – каменная пирамида. В полуподвале здания сохранилась внутренняя тюрьма – следственный изолятор, в котором с осени 1940 г. до самого 1987 г. мучили литовских жителей, сопротивлявшихся оккупационной власти. Посетители могут ознакомиться с различными экспозициями, в которых отражена история сопротивления жителей Литвы. 5. Памятник В. Кудирке (V. Kudirkos a.) На площади, находящейся в центре столицы, возведен памятник (скулпт. А. Сакалаускас) просветителю литовского народа, писателю, публицисту, композитору и врачу, автору гимна Литвы, др. Винцасу Кудирке (1858–1899). В период запрета литовской печати (1864– 1904) в выпускаемой за рубежом и тайно распространяемой в Литве газете «Колокол» («Varpas») в 1898 году были напечатаны «Национальная песнь» («Tautiška giesmė») и ноты к ней. Это патриотическое стихотворение стало гимном в 1919 г. После восстановления независимости «Tautiška giesmė» В. Кудирки вновь стало гимном Литвы. 6. Штаб-квартира Саюдиса (Gedimino pr. 1) 3-ого июня 1988 г. 35 известных людей науки и искусства Литвы основали движение Саюдис, целью которого стало восстановление государственности. В здании Литовского Саюдиса оборудована экспозиция. Именно литовский Саюдис предложил важную для трех стран Балтии акцию – Балтийский путь. Взявшись за руки, жители Литвы, Латвии и Эстонии образовали живую 595-и километровую цепь, через Балтийские государства, символически отделяя от Советского Союза и выражая желание быть свободными. Балтийский путь внесён в книгу рекордов Гинесса как самая длинная человеческая цепь. 7. Памятник королю Миндаугасу (Arsenalo g.) Миндаугас, объединивший в XIII в. земли Литвы и стремившийся к открытию пути в Европу, принял крещение и был коронован как король Литвы. Во время празднования 750-ой годовщины коронации Миндаугаса, 6-ого июля 2003 г. был открыт памятник королю (скулпт. Р. Мидвикис). Высеченый из гранита высотой в три с половиной метра, король изображен сидящим на троне и держащим королевские регалии – скипетр и державу. Основание памятника окружает календарь, на котором отмечены важнейшие языческие и христианские праздники. 8. Министерство охраны края (Totorių g. 25/3) Дворец был построен в конце ХIХ в. на месте разрушеных хозяйственных построек новициата иезуитов. Сейчас здесь обосновалось министерство охраны края. В здании осталось много подлинных помещений монастырского корпуса. В одном из помещений здания можно увидеть каменный фрагмент защитной стены города Вильнюс. Напротив министерства находится бюст (скульптор Г. Лукошайтис) Йонасу Жямайтису – генералу партизанского сопротивления, часто именуемого «четвёртым президентом». 9. Президентский дворец (S. Daukanto a. 3) Это дворец в стиле позднего классицизма, с великой исторей. Уже в ХIV в. он упоминается как резиденция вельмож Гоштаутасов. В 1543 г. дворец достался вильнюсским епископам. В ХVII– ХVIII в.в. этот дворец горел и разрушался во время войн. После последнего раздела республики Обоих Народов, когда большая часть Литвы досталась царской России, епископы были изгнаны, а дворец стал резиденцией генерал-губернатора. В нем останавливались самые уважаемые гости города: будущий король Франции Людовик XVIII, российский царь Александр I, император Франции Наполеон. В первой половине XIX в. дворец был перестроен по эскизному проекту Петербургского императорского архитектора В. Стасова в стиле позднего классицизма. С 1997 г. дворец приспособлен под резиденцию Президента. 10. Дом сигнатаров (Pilies g. 26) Тел. + 370 5 231 4437, раб. вр. : II–VI 10.00–17.00 В этом здании в 1917–1918 г.г. заседал Совет Литвы. 16-ого февраля 1918 г. здесь подписан акт о независимости Литвы. В память об этом событии открыта мемориальная комната, в которой экспонируются вещи сигнатаров, в дальнейшем ставшими дипломатами. В 2003 году здесь открыта памятная комната др. Й. Басанавичюса. Экспозиция дома сигнатаров знакомит посетителей с началом национального возрождения ХХ в. и современной историей восстановления государственности Литвы. 11. Филармония (Aušros Vartų g. 5) В этом здании 4–5 декабря 1905 г. состоялся Большой Сейм Вильнюса, где были сформулированы стремления народа Литвы – царскому правительству вручены требования об автономии и в 1918 г. создано литовское государство. По назначению это был Дворец городского зала, построенный в 1902 году. Сегодня литовская национальная филармония известна тем, что в ней постоянно проходят различные концерты и музыкальные мероприятия. 12. Телевизионная башня (Sausio 13-osios g. 12) Вильнюсская телевизионная башня не только впечатляющее строение (высотой 326 метров), но и символ свободы и независимости литовского народа, напоминающая Литве и всему миру об исторических событиях 13 января 1991 года, когда во время попытки занятия вильнюсской телевизионной башни погибли патриоты Литвы. В 2005 году во дворике телевизионной башни был открыт памятник «Жертвенность» («Aukojimas») (скульпт. Д. Бражюнас). О месте гибели напоминают и небольшие гранитные обелиски. 13. Кладбище Расу (Rasų g. 32) Это исключительное кладбище как для Вильнюса, так и для всего литовского государства. Здесь захоронены и патриарх нашего народа Йонас Басанавичюс. Известные ученые, художники и композитор М. К. Чюрлёнис также нашли здесь свой покой. 14. Кладбище Антакальнё (Karių kapų g. 11) Это пантеон литовской республики. Кладбище – место упокоения известнейших людей искусства и науки разных времен. Здесь покоятся и защитники независимости, погибшие во время событий 13-ого января 1991 г. и пограничники, убитые в Мядининкай 31 июля 1991 г. Их память почтил скульптор С. Кузьма создав памятник «Пиета». L’existence de l’Etat lituanien a travers l’histoire Il ya déjà mille ans depuis la premiére mention du nom de Lituanie, État a connu une période de formalion complexe. Il est possible de la connaître « en live » en se rendant sur les lieux les plus célèbres de Vilnius sur l’histoire de l’existence de l’État. 1. Le Palais du Seimas (53 avenue Gedimino) et la place de l’Indépendance Le Palais du Seimas (Parlement) est le symbole de la résistance du peuple lituanien à l’occupation soviétique. L’acte de « Rétablissement d’un État lituanien indépendant » a été promulgué ici le 11 mars 1990. Le 13 janvier 1991, des dizaines de milliers de personnes ont défendu le palais quand l’armée soviétique voulait l’occuper. Un lieu de mémoire rappelle cet événement avec des restes de barricades et autres signes distinctifs. 2. L’avenue Gedimino Au milieu du XIXe siècle, la construction de la ligne de chemin de fer Saint-Pétersbourg-Varsovie a accéléré le développement de Vilnius. A côté de la vieille ville de nouveaux quartiers industriels, commerciaux et résidentiels se déploient. On a construit une de nouvelles rues centrales de la ville, l’avenue George. Quand les gouvernements changeaient, les noms de l’avenue en changeaient également. Plus tard, elle était connue comme avenue Adam Mickiewicz, Staline, Lénine et, en 1989 elle est devenue l’avenue Gediminas. Tout au long de XIXe et XXe siècles, on a dressé dans l’avenue des bâtiments, dans lesquels aujound hui se trouvent des organs de l’administrayion publique et des institutions publiques, commerciales et des entreprises de restauration. L’avenue Gediminas relie le centre historique de la ville – la Place de la Cathédrale, avec le Palais du Parlement. 3. La place Lukiškių Dans la banlieue Lukiškes, la Place du Marché s’était formée, dans laquelle la fameuse Foire de Saint Casimir « Kaziukas » avait lieu. La place de Lukiškes est entrée dans l’histoire de l’Etat après la suppression de l’insurrection contre l’autocratie tsariste de 1863. On y exécutait les peines de mort des dirigeants de l’insurrection. L’entre-deux guerres, on y a construit une plaque commémorative, avec une inscription « 1863 », qui rappelle la lutte des citoyens de la République des Deux Nations pour la liberté, afin de rétablir leur Etat. 4. Le Palais du tribunal (40 avenue Gedimino), le musée des Victimes du génocide (2A rue Aukų) Tél. du musée +370 5 249 6264, horaires : du mercredi au samedi 10h00–18h00, dimanche 10h00–17h00 Ce bâtiment a abrité le Tribunal de district, puis la Gestapo à l’époque nazie. Pendant l’occupation soviétique, dans le Palais se trouvait le KGB, où les combattants pour un État lituanien étaient détenus, torturés et tués. On y trouve aujourd’hui le musée des Victimes du génocide, les noms des résistants tués sont gravis sur la façade ; à côté un monument a été érigé : une pyramide de pierres. Dans le sous-sol du bâtiment, la prison a été conservée : salle d’interrogatoire, dans laquelle de l’automne 1940 jusqu’à 1987 ont été emprisonnés les Lituaniens qui s’opposaient aux autorités occupantes. Les visiteurs peuvent y voir diverses expositions qui reflètent l’histoire de la résistance des habitants de la Lituanie. 5. La statue de V. Kudirka (place V. Kudirkos) Une statue est érigée sur une place du centre ville pour dr. Vincas Kudirka (1858–1899) (sculpteur A. Sakalauskas), agitateur du peuple lituanien, écrivain, journaliste, compositeur et médecin. Lors de la période d’interdiction de presse lituanienne (1864–1904), journal « Varpas », publié a l’étranger et secrètement distribué, en 1898 a imprimé le « Hymne National » avec les nottes. Dans le numéro du 15 septembre 1898, V. Kudirka a imprimé « Tautiška giesmė » (Le Chant National) avec des notes. Ce poème patriotique est devenu l’hymne de l’État lituanien en 1919. A la restauration de l’indépendance, le « Tautiška giesmė » de V. Kudirka est de nouveau devenu l’hymne lituanien. 6. Le siège du « Sąjūdis » (1 avenue Gedimino) La formation d’un groupe d’initiative du « Sąjūdis » (Mouvement), créé le 3 juin 1988, par 35 personnalités scientifiques et artistiques lituaniennes, est tout simplement considérée comme le véritable début de ce mouvement. Une exposition est aménagée au siège du « Sąjūdis » lituanien. Le mouvement lituanien a notamment été à l’initiative d’une action importante pour les trois pays baltes : la Voie de l’ balte. Les Lituaniens, les Lettons et les Estoniens se sont tenus par la main pour former une chaîne vivante de 595 km de long à travers les pays baltes, se séparant ainsi symboliquement de l’Union soviétique et exprimant leur volonté d’être libres. La Voie baltique a été inscrite au Livre Guinness des records comme la plus longue chaîne humaine. 7. La statue du Roi Mindaugas (rue Arsenalo) Au XIIIe siècle, le roi Mindaugas, ayant réuni les terres lituaniennes et ayant cherché à ouvrir des voies vers l’Europe, avait été baptisé et avait été couronné roi de Lituanie. En commémoration du 750e anniversaire du couronnement de Mindaugas, une statue du Roi Mindaugas (sculpteur R. Midvikis) a été dévoilée le juillet 2003. Taillé dans le granite, le roi de 3,5 mètres de hauteur est représenté assis sur le trône et tenant les insignes royaux : le sceptre et une boule avec une croix. Le socle de la statue est ceint par un cadran solaire sur lequel sont mentionnées les fêtes païennes et chrétiennes les plus importantes. rations de la renaissance nationale lituanienne ont été établies : la réclamation d’une autonomie présentée aux autorités tsaristes et la restauration de l’État lituanien en 1918. Selon sa destination, il s’agissait de l’ancienne Salle de la Ville, construite en 1902. Avant cette date, l’auberge gothique des marchands russes, construite en 1501, se trouvait à cet endroit. Aujourd’hui, la Philharmonie résonne des différents concerts et des événements musicaux qui y sont organisés. 8. Le ministère de la Défense (25/3 rue Totorių) Le palais a été construit à la fin du XIXe siècle à l’emplacement des communs en ruine de l’ancien noviciat jésuite. Aujourd’hui, le ministère de la Défense s’y est installé. Le bâtiment a conservé de nombreux éléments architecturaux authentiques du monastère et des différentes périodes. Dans l’une des parties du bâtiment, il est possible de voir un fragment des remparts de la ville de Vilnius. En face du ministère, il y a le buste de Jonas Žemaitis, général de la résistance des partisans et souvent appelé le « quatrième Président » (sculpteur G. Lukošaitis). 12. La tour de la télévision (10 rue Sausio 13-osios) La tour de la télévision de Vilnius n’est pas uniquement un édifice imposant (326 m de hautene), mais aussi le symbole de la liberté et de l’indépendance du peuple lituanien, rappelant à la Lituanie et au monde les événements du 13 janvier 1991 lorsque des patriotes lituaniens sont morts pendant l’occupation de la tour de la télévision de Vilnius par l’armée soviétique. En 2005, le monument « Sacrifice » (sculpteur D. Bražiūnas) a été inauguré en mémoire des défenseurs de la liberté de la Lituanie dans la cour de la tour de la télévision. Des petits obélisques en granit signalent aussi les lieux de leur mort. 9. Le Palais Présidentiel (3 place S. Daukanto) Il s’agit d’un palais du classicisme tardif ayant une grande histoire. Il est mentionné dès le XIVe siècle comme résidence des nobles Goštautas. En 1543, il revient aux évêques de Vilnius. Après la dernière division de la République des Deux Nations, lorsque la majorité de la Lituanie est passée à la Russie tsariste, les évêques ont été expulsés et le palais devient la résidence du gouverneur général. Dans ce palais se sont arrêtés et autres personnes distingués: le futur roi de France Louis XVIII, le tsar russe Alexandre Ier, l’empéreur des français Napoléon. Dans la première moitié du XIXe siècle le palais fut reconstruit en style classique tardif suivant la conception de V. Stasov, l’architecte de l’empereur de Saint-Pétersbourg. Depuis 1997, le palais est devenu la résidence du Président. Devant le Palais Présidentiel, du côté de la place S. Daukanto, la cérémonie de lever du drapeau national de la Lituanie a lieu chaque dimanche à midi. 10. La Maison des Signataires (26 rue Pilies) Tél. +370 5 231 4437, horaires : du mardi au samedi 10h00–17h00 Le Conseil de la Lituanie a siégé dans ce bâtiment en 1917–1918. Le 16 février 1918, l’Acte d’indépendance de la Lituanie y a été signé. Une pièce mémorial a été aménagée pour rappeler cet événement important, dans laquelle sont exposés différents objets des signataires, devenus plus tard diplomates. En 2003, a été inaugurée une pièce en mémoire de dr. Jonas Basanavičius. L’exposition de la Maison des Signatares présente aux visiteurs l’histoire de la renaissance nationale du début du XXe siècle et le rétablissement d’un État lituanien en 1918. 11. La Philharmonie (5 rue Aušros Vartų) Les 4 et 5 décembre 1905 dans ce bâtiment a eu lieu le Grand Seimas (Diète) de Vilnius, où les aspi- 13. Le cimetière Rasų (32 rue Rasų) Il s’agit d’un cimetière exceptionnel aussi bien pour la ville de Vilnius que pour l’État lituanien. Là sont enterrés le patriarche de notre peuple Jonas Basanavičius et le coeur de Jozef Pilsudski, appelé le patriarche de la Pologne. Les scientifiques, artistes et compositeurs (parmi eux M. K. Čiurlionis) les plus célèbres y ont aussi trouvé la paix. 14. Le cimetière d’Antakalnis (11 rue Karių kapų) Il s’agit du panthéon de la République de Lituanie. Le cimetière est le lieu où reposent des personnalités officielles du monde artistique et scientifique de différentes périodes. C’est ici que gisent les défenseurs de l’indépendance, morts lors des événements de janvier 1991 et les gardes-frontières tués le 31 juillet 1991 à Medininkai. La « Pieta » du sculpteur S. Kuzma leur rend hommage.
